Tässä ilmakuva tilasta. Samainen kuva löytyy olohuoneen seinältä. Tuolla missä tällä hetkellä on talo sekä paja, oli ennen vain pelto. Pelto meni tämänkin hetkeistä metsän reunaa ja tuli tuohon aivan alas, hallin takana näkyvien puskien mukaan. Vasemmalla näkyvä iso pelto oli silloin melkein kokonaan metsää. Tuossa hallin takana oli vain pienet peruna, sekä lanttu palstat. Ennen kuin pellon tilalle tehtiin tuo nykyinen asuinrakennus, oli talo silloin tässä konehallin, ja löpötankin välissä. Pieni keltainen rintamamies talo. Konehallin tilalla oli silloin pieni puinen konerakennus, mutta siitä en ikinä ole nähnyt kuvaa.

Tässä sitten talon Jaakko kuivuri. Kuivaaja on rakennettu joskus 70-luvun lopulla. On ihan toimiva rakennus. Oikeassa päässä on varasto, jossa ei tällä hetkellä ole mitään. Keskellä kippaus ja vasemmalla tyhjäys. Tässä kuivurissa on 10 siiloa, mutta minulla ei tilavuudesta ole tietoa. Jäänyt pois käytöstä vuonna 2020, kun naapuri tila lopetti viljelemisen. Sovittiin silloin että saavat kuivata tuossa, niin tulee sille vähän käyttöä.

Tässä tilan pääkone, eli Valtra T180 Vm2006. Ostin raktorin vuonna 2019 3055h ajettuna. Tällä hetkellä mittarissa on 7804h. On ollut kyllä hyvä ostos, olen tykännyt kovasti. Kuormaajan ostin tähän vuonna 2021 Käytettynä. Löytyi hyvä kuntoinen ja sopuhintainen yksilö.

Tässä on sitten SisuValmet 8200 ja Sampo 2025. Ostin Valmetin silloin heti 2017, kun aloitin urakoinnin. Vaihdoin tämän silloin tilalla olleeseen 665 Valmettiin. Silloin tällä oli ajettu 6711h ja nyt mittarissa 11 978h. Sampo on tilan vanha kone, ostettu aikanaan kimppaan monelle tilalle mutta ajan saatossa ovat kaikki lopettaneet, ja yhdellä tilalla homma kasvanut. Kone on vuosimallia 1995 ja tunteja kertynyt 5019.

Sitten vielä Ursus C-385. Vuosimallia 1978, ja tullut tilalle vuonna 1983. Tuntimittari pysähtynyt aikoja sitten, mutta paljon tällä on ajettu. Tällä tilalla on koneista pidetty aina hyvin huolta ja se näkyy tässä traktorissa. Maalattu tämä on 2013 joten siksi myös maalipinta näin hyvä.

Sitten vielä lopuksi pientä juttua. Tänään käyn hakemassa vielä viljakärryt naapurista, samalta tilalta joka kuvasi viimeiseksi tuossa kuivurissa. Pitäisi myös miettiä muita konehankintoja. Kaikki muut alkaa olemaan kerättynä vuosien varrella, mutta rehunteko vehkeitä ei ole minkään näköisiä. Tein myös silloin vanhoilla metsävehkeillä pienen paikan paaleille tuohon kuivurin lähelle. Se toki on vasta aukko metsässä, eli siinä on aika paljon hommaa ennenkö sinne yhtäkään paalia voi viedä. Pitkään mietin miten saisin toteutettua auman tänne pihapiiriin mutta se lie mahdotonta. Ennen navetan vieressä oli AIV-Torni, sekä heinälato. Nykyään ne on purettuna, enkä olisi torniin halunnut edes tehdä.
Mutta lähdetään nyt kuitenkin hakemaan sitä kärryä. Olen käynyt sitä jo katsomassa, sekä kaupat on tehty.
Ei muutakun liikenteeseen!


Sieläpäs ne Velsan 85 odottaa hakijaa. On kyllä todella sistissä kunnossa oleva kärry. Suorat laidat ja hyvä maalipinta.
Mutta siinä olis myös tosi siisti Pöttingeri. Kuulemma on nettikoneeseen menossa lähipäivinä myyntiin. Kari pyysi kahville käymään niin kyselin vähän koneesta. Rupateltiin siinä hetken aikaa ja mietin että pitäiskö tuosta ostaa itselle niittokone. Päästiin hinnasta sopuun, mutta en pysty konetta vielä ostamaan. Kari sanoi että saan koneen viedä kyllä heti mukanani, mutta sanoin etten vie sitä ennenkö olen maksanut. Harmi kun sai jo paalaimen myytyä. Hänellä oli kuulemma Welger RP 220 paalain, ja olisin sellaisen voinut huolia. Mutta täytyy metsästää jostain muualta.

Mutta kärry saatiin kuitenkin pihalle ja kuljetettua kotio. Oli kyllä hyvä että niittokone oli just tuossa pihalla. Kari sanoi että pistää koneen takaisin sisälle säilöön ja haen sen sitten kun saan rahat hankittua


Tähän on hyvä lopetella tämä blogi. Varasti tulee jatkoa pian kun saadaan vaan kuia keräiltyä kasaan. Seuraavana varmaan ohjelmassa tuon paalipaikan tekoa.