Sivu 1/1

Kivijärven maitotila

Lähetetty: 23.05.2016 22:03
Kirjoittaja Valmetti jätkä
Morjesta vaan! Olen Jussi Heinonen 40V ja pidän 40:nen lehmän maitotilaa täällä Kivijärvellä. Perheeseen kuuluu itseni lisäksi vaimoni Riikka 39V ja kaksi lastamme Jukka 15V ja Marika12V. Ostin tilan Syyskuussa vuonna 2014. Lähistöllä on myös toinen pienempi tyhjillään oleva maitotila, mutta olen kuullut, että sinne on tulossa uusi isäntä ensi viikolla. Tilan traktoreina toimivat:
-Valtra T140
-Valmet1102
-New Holland TM150
-New Holland T6.160
-Fiat160-90 DT
Ja puimurina toimii New Holland TC5.90

Ja nyt elellään alku kevättä ja kevät työt ovat alkamassa. Eli ekassa päivityksessä niiden kanssa säätöä. Siihen asti moro!

Päivitys 1
No terveppä terve! Eli ensimmäistä päivitystä pukkaa. Tänään käytiin leitettä levittämässä ja sen jälkeen käytiin yksi pelto kultivoimassa puoliksi. Toinen puolikas on jo muokattu äkeellä, koska siihen laitetaan perunoita. Ja nyt kuviin.
Kuva
Täytöllä.
Kuva
Pellolle menossa säiliä täynnä kusta.
Kuva
Ja eikun levittämään.
Kuva
Kuva
Kuva
Ja valmis! Sitten kultivoimaan.
Kuva
Ja menoksi.
Kuva
Kuva
Ja enempää kuvia ei ehtinyt ottaa, kun loi vähän kiirettä. Tuossa vikassa kuvassa vaimo on viemässä kärryt myyntiin ja hakemaan uusia.
Mutta sanotaan että kiire miksi en ehtinyt kuvia ottaa johtui siitä että en saanut sitä edes valmiiksi, kun piti mennä vaimo hakemaan, kun se Nyykkärin romu pamahti täydellä rytinällä päin puita. Kumpikin Nyysky ja kärry meni kunnon remontti kuntoon. No en siitä nyyskystä muutenkaan pitänyt, joten myin korjaamon pitäjälle hyvään hintaan. No käytiin samlla reissulla katsomassa maatalous liikkeen vaihtokone rivistöä. No sieltähän löytyi semmoinen hiano 110-90 New Holland. No tykästyin siihen niin, että ostin heti pois. Hintakaan ei ollut paha(11000 euroa) Vietiin tietysti heti kotiin niin saatin ne kärrytkin kotiin. Joo mutta ensi päivityksessä jatketaan .Se on siihen asti moro!
Kommenttia :!:

Re: Kivijärven maitotila

Lähetetty: 24.05.2016 17:05
Kirjoittaja vira akseli
hyvää blogia jatka samaan mallii

Re: Kivijärven maitotila

Lähetetty: 24.05.2016 17:11
Kirjoittaja Farmingmies
Jaa että 110-90 makso 1100 euroo?

Re: Kivijärven maitotila

Lähetetty: 24.05.2016 17:13
Kirjoittaja Valmetti jätkä
Jaha. Yksi nolla unohtunut.

Re: Kivijärven maitotila

Lähetetty: 25.05.2016 22:12
Kirjoittaja Valmetti jätkä
Päivitys2
Morjes taas! Eli hommat ovat sujuneet hyvin, mutta pellolla ei ole paljoa tapahtunut. Nimittäin ostettin juuri pari lisä peltoa ja metsää, josta osa raivataan pelloksi. Metsä koneet tulevat huomenna. Ja tänään olin vähän äestämässä yhtä peltoa, jossa oli villiintynyttä rypsiä. Ei sitä paljoa viittinyt äestää, kun jotain vesi lumi sontaa satoi minkä ehti. :x Ja kuvia.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Hyvin sujuu.
Kuva
Ojan penkka petti. :x
Kuva
Onneksi lähiti pelkästään ajmalla pois. Otin äkeetkin pois perästä ja menin kyntö aurat hakemaan, kun pitäs kyntää pari pelto plänttiä.
Kuva
Tulevaa peltoa tutkimassa. Ensi päivityksessä puut kaatuu. Siihen asti moro!

Kommenttia :!:
E: Vinku Valmetti lähti myyntiin. Tarjouksia kiitos. :)

Re: Kivijärven maitotila

Lähetetty: 26.05.2016 15:50
Kirjoittaja Valtramän
Komiaa on 8-) Pitää ruveta seuraan.

Re: Kivijärven maitotila

Lähetetty: 31.05.2016 22:29
Kirjoittaja Valmetti jätkä
Päivitys3
Hyvää iltaa! Hommat sujuu, puut kaatuu, maa kääntyy ja siemenet uppoa peltoon. Eli kylvötkin on saatu alotettua ja Raivion puiden kaato aloitettu.
Vinkuhan myytiin ja tilalle tuli Fiat 680 neliveto. Marika, sen jossain välissä haki, kun kylvettiin niin se halus väkisin kylvää koko yön. No suostuttiin ja se kylvi sitten sen koko yön ja illan. Hyvää jälkeä tuli. Mutta nyt kuvia.
Kuva
Metsäkonetta katsomassa.
Kuva
Urakoitsija kaato pari puuta, jätti koneen tuohon ja lähti hakemaan kuormatraktoria.
Kuva
Sinne meni.
Kuva
Ja itse ruvin sitten kyntämään.
Kuva
Komee aurojen kuskaus tapa. Ajokoneen se ajo perille, kun rekka rupes reistaamaan. Onneksi ei ole teloja.
Kuva
Marika kylvää. Kuvat otti Jukka.
Kuva
Kuva
Pellon vaihto. Seuraava pelto oli niin kaukana, että Jukka ajoi.
Kuva
Ja suora kylvöllä mennään.
Kuva
Kuva
Kuva
Ja loput kuvat otti Marika.
Kuva
Kuva
Ja kone odottamassa seuraavaa peltoa.
Kuva
Ja siinä on se uus Fiatti.
Ja ei ole tähän enää enempää asiaa, joten jatkamme ensi päivityksessä. Siihen asti moro!

Kommenttia :!:

Re: Kivijärven maitotila

Lähetetty: 01.06.2016 07:26
Kirjoittaja valtra vamet 6400
Hyvää blogia ja nättejä kuvia.

Re: Kivijärven maitotila

Lähetetty: 06.06.2016 18:24
Kirjoittaja Luke the Luke
Jatkoa vaa ja hienoo blokii

Re: Kivijärven maitotila

Lähetetty: 10.06.2016 16:35
Kirjoittaja Valmetti jätkä
Päivitys 4
Hyvää päivää! Tänään on kylvetty ja muokattu peltoja kylvö kuntoon. Uusi naapuri tuli myös auttamaan muokkauksissa isommilla koneilla. Kävi myös yksi takaisku, mutta se selviää päivityksen myötä eli siirrytään kuviin.
Kuva
Marika jälleen kylvämässä. Tällä kertaa raivion viereisellä pellolla. Kuvaajana toimi Jukka.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Uusi naapuri tuli Massikansa kanssa auttamaan muokkauksissa.
Kuva
Minun ottamiani kuvia naapurin muokkaamisesta.
Kuva
Heti tämän kuvan ottamisen jälkeen Marika soitti ja sanoi, että nyt ollaan kusessa. Oli kuulemma Kylvökoneesta mennyt 10 lautasta ja 7 Viljan syöttö letkua tuhannen tohjoksi. Oli kuulemma vain ajanyt, kunnes yhtäkkiä kuului kaamea pamaus ja koko vehje tärisi. Oli sitten pysäyttänyt ja mennyt katsomaan niin siellä oli kylvökoneesta mainitsemani osat säpäleinä ja vähän matkan päässä hevos hankmo ylöalaisin. Samassa rytäkässä hajosi myös muutama jyräpyörä. No sitten tuumittiin että mitä tehdään niin kesken mietintä hetken tuli naapurin Matti käymään ja kysyi, että mikä on? Kerroin tilanteen ja hän sanoi että voi tulla auttamaan takavetoisella valmetillaan ja kylvökoneella. Asia oli sitten selvä ja hän tulee huomenna kylvämään. Alla vielä kuva Matin kylvöuhdistelmästä.
Kuva
Ja ensi päivityksessä jatketaan. Siihenasti moro!

Kommenttia :!:
Päivitys 5
No terveppä terve! Tänään oltiinkin sitten Matin luons tutkailemassa. Sillä oli pieni pelto läntti Tien vieressä, mutta sitten sillä oli myös iso nurmikko alue, niin ajatteli pistää sen pelloksi. No ei muuta, kuin tuumasta toimeen. Kyntöaurat 359D:n Valmetin perään ja menoksi. sitten kuvia.
Kuva
Matti kyntää. Kuvaajana minä.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Pelto kynnetty. Sitten Matti haki äkeet ja rupes heti äestämään. Itse en ollut paikalla, kun olin 680:pin kanssa kaupungilla.
Kuva
Jukan ja Marikan ottama kuva.
Kuva
Paluu matkalla kävin Matin luona katsomassa miten menee ja tilanne oli tämä^. Hyvin oli uponnut.
Kuva
Fiatilla ja levyllä auttamassa.
Kuva
saatin kone irti ja työt jatku.
Kuva
Matti sai pellon äestetty niin minä vielä vähän lanasin hänen pihaansa.
Se oli tältä erää siinä. Kommenttia :!:

Re: Kivijärven maitotila

Lähetetty: 22.07.2016 15:38
Kirjoittaja Valmetti jätkä
No terveppä terve eipä oo tullu tännekkään kirjotettua n. puoleentoista vuoteen. Mutta nyt kirjoitetaan ja aloitetaan sillä, että viimevuonna 29.7 kävi tosi huono tuuri eli navetta ja konesuuli paloivat poroiksi ja mukana meni kaikki traktorit. No ei sitä tuhoa saanut millään korvattua niin ainoa vaihtoehto oli myydä koko helahoito. No sain tilan myytyä ja ostin uuden täältä Keski-Suomen nurkilta. Tilalla on 24 lypsävää,11 hiehoa ja 3 sonnia. Peltua on semmoiset 60 hehtaaria ja siitä heinää 21 hehtaaria. Loput on viljalla. Traktoreita tällä tilalla on kolme. Deutx Agrostar 6.61, Hurlimann H 488 ja New Holland T6.160 nyykkärin omalla kuormaajalla. Puimurin virkaa hoitaa Sampo Rosenlew Comia C6. Vaimo ja Marika voivat hyvin mutta Jukka ei. Siltä on Vasen jalka murtunut kahdesta kohtaa, kun ajo mopolla ja kaatu n. 50 kilometrin tuntinopeudessa. Ja mopo meni romutuskuntoon, kun se lens suoraan vastaan tulleen rekan eteen se mopo. Ja rekka ajo sitten sen yli. Tosin myös rekan matka pyssäs, kun se mopon raato, jotenkin onnistu pistämään sen rekan Vetoakselin jumiin. Jukka on kyllä kotona, mutta ei kyllä paljoa liiku. Ja jos ootte älynnyt mennä ulos tai edes katsoa ikkunasta olette varmaan huomannut, että on loppu kesä ja puinnit ovat vauhdissa, kuten myös syys muokkaus ja paskanajo.
Elikkä Niistä hommista aloitellaan suraavaksi, mutta siihen asti moro :!:

Kuva

Kommenttia :!:

Re: Kivijärven maitotila

Lähetetty: 22.07.2016 16:48
Kirjoittaja Mrjakari
Hyvä blogi jatka samaan malliin

Re: Kivijärven maitotila

Lähetetty: 22.07.2016 20:17
Kirjoittaja Valmetti jätkä
No hyvää päivää. Kuten jo viimeksi todettiin, niin syksy on saapumassa ja puinnit sekä syysmuokkaus ja paskanajo ovat vauhdissa. Mutta joo. Te varmaan haluaisitte tietää miten Matilla menee. No hyvin sillä menee. Se ei enää jaksanut asua vanhassa kodissa, kun mää olin häippässyt niin se pisti viimetalvena vanhan talonsa myyntiin ja osti ison karjatilan keskeltä kylää. Me ollaan sovittu Matin kanssa, että mun elikoiden kuivapaskat säilytetään siellä, koska omaa kuivalanta siiloa ei ole vaan ne paskat on saanut aina ajaa johonkin läjään pihan nurkille niin säästyy aikaa, kun ne on yksien seinien sisässä, eikä pitikin poikin maita ja manttuja. Matin traktori kannasta löytyy Zetoreita kaks kappaletta, sekä yks same. Tarkempia tietoja ei ole, kun en oo koneita vielä nähnyt, enkä ole matilta kysynt. Matin puimuristakaan en tiedä muuta, kuin sen, että se on sen oma. Aijuu ja lemiähän matilta löytyy sen 78 kappaletta.
Mutta siinä oli Matin kuulumiset. Ens kerralla lisää hänen kalustostaan, mutta nyt omien hommien kimppuun.--> Eli Vaimo ja Marika olivat puimassa ja mä olin karhimassa.
Kuva
Marikan ottama tyhjäys kuva.
Kuva
Pellolle menossa, kun olin ensin käynyt hakemassa rullakarhiin uusia laakereita.
Kuva
Ja menoks!-->
Kuva
Kuva
Kuva
Koppi kuvaa.
Kuva
Kahvilla piti käydä ennen seuraavalle pellolle menoa.
Kuva
Toiselta pellolta.
Kuva
Marika ja Kaukoohjattava kuvaus helikopteri asialla.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Valmista tuli!
Kuva
Marika puimassa.
Kuva
Se ois tällä kertaa tässä. Ens kerralla jatketaan, mutta siihen asti moro!

Kommenttia :!: