Sivu 1/1

Salorannan tila

Lähetetty: 11.03.2016 23:12
Kirjoittaja Corolla1
SALORANNAN TILA
Terveppä vaan elikkä minä ole Mikael Saloanta asun Etelä-Pohjanmaalla yhdessä vaimoni Siiri Salorannan sekä lasteni Juuso Salorannan ja Minttu Salorannan kanssa.
Isäni perusti tilan vuonna 1979 jolloin tilan koneina toimivat Fordson power major ja Valmet 565.Puimurina oli Sampo 20.
Tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2002 jolloin minä otin tilan haltuuni ja rakennutin uuden navetan ja kaksi uutta konehallia.
Pidän tilaa pääsääntöisesti vaimoni kanssa, mutta kiireisimpinä aikoina veljeni ja isäni on auttamassa minua.

Tila on viljanviljelystila ja karjatila ja peltoa on n:47ha.

Nykyään tilan koneina ovat

Ford tw 10
David brown 1210
Fiat 160-90
Massey ferguson 698
Entisöinti projekti Ford county

Puimurina toimii Sampo rosenlew Comia c6

Tilan uusin ostos on puimuri.

Sampon hankkimista mietittiin kauan aikaa, että vähän liian suuri kone tälle tilalle mutta päätettiin hankkia sillä viime syksynä vuokrattiin sitä kun olimme omat puinnit saatu tehtyä.

Vielä kuva noista traktoreista
Kuva
Ja kevättä eletään odotellaan vielä että routa sulaa niin päästään pellolle.

Ekaa päivitystä tulee varmaankin lähipäivinä, mutta sanokaa nyt ensin että kannattaako jatkaa. :)

Re: Salorannan tila

Lähetetty: 12.03.2016 00:29
Kirjoittaja RehuriFin
Komiaahan tuo on ;) .

Re: Salorannan tila

Lähetetty: 12.03.2016 09:47
Kirjoittaja Corolla1
POHOJANMAAN POIKA kirjoitti:Komiaahan tuo on ;) .
Joo ajattelin nyt vielä tehdä uutta blogia tällä mapilla kun joku siitä kyselikin edellisessä blogissa. Mutta en nyt lupaa että tämä blogi edistyy, sillä koulun kanssa on vähän kiireitä .