~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Wolfheart
Viestit: 260
Liittynyt: 14.02.2010 16:05

~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja Wolfheart »

Edellisen egyptihenkisen hupailun jälkeen elättelin toiveita että eiköhän se ollut siinä, taas. No, aika äkkiä olin jo väkertämässä karttaa yhden "hienosti mäkisen" pellon, jonka jollain autiotalojen etsintäreissulla pongasin, ympärille. Ajattelin pitää sen simppelinä eli pelattavana, taas.

No, jonkin aikaa jopa pelailin sen kanssa ennen kuin eräällä toisella autiotalojenetsintäreissulla eksyin yhdelle avolouhokselle... siitä ja muinaisesta kaivosideasta innostuneena päätin yrittää ja kun kuoppa jotenkuten i3d.malliksi (taiteellisin vapauksin, esikuva kun oli pääosin veden vallassa) taipui, piti se lisätä kartallekin.

Taas pelailin, joskaan en pitkään ennen kuin eräällä kolmannella autiotalojen etsintäreissulla pongasin yhden ennestään tutun hylätyn maatilan komean päärakennuksen. Samalla sain syyn sijoittaa hieman myöhemmin Loimaan suunnalta pongaamani jotenkin kiehtovan kuivurinkin kartalle. Se oli toinen aluelisäys.

Kolmannesta vastasi hevostalli, neljännestä kylä. Pieni kylä, joka tuli vastaan taas yhdellä autiot ja unohdetut reissulla. Ensin ei pitänyt mallintaa kuin pankki, mutta sitten mallinsinkin samalta puolelta pari muutakin rakennusta. Koulun ajattelin iskeä alueelle ihan muuten vaan, mutta tein senkin uusiksi. Ja sain paikan minne sijoittaa myöskin Loimaan suunnalta pongaamani hylätyn kuivurin ja ladon.

Laitan tuon nyt jakoon, vaikkei se varmaan tuohonkaan pysähdy. Map.i3d on tällä hetkellä 73 megaa, koko paketin koko 166 megaa. Paketti on rar-muodossa, eli pura modikansioon. Pitäisi kuitenkin pyöriä melko kevyesti, ainakin tällä meikäläisen vanhuksella se niin tekee. Kartan koosta kertokoon jotain se että kotitilalta on kylälle suurin piirtein nelisen kilometriä.

Karttaa saa perinteitä kunnioittaen sekä muokata että jakaa vapaasti, samoin objekteja saa hyödyntää muissa projekteissa vapaasti ja sen puolen uuttahan tässä on aikalailla. Uudet on myös tehty niin että kaikkien näkyvissä olevien pintojen pitäisi olla teksturoituja. Muutamia vanhoja tuolla tosin on, jossa tuo ei päde.

Tästä se lähti, eli kotitilalta:

Kuva


Tässä vähän lähempiä näkymiä. Siellä tosin on pari muutakin vaihtoehtoa, eli kuivurien ovet avaamalla ja aloituspaikan muuttamalla...

Kuva

Kuva

Kuva



Pakollinen UE-mestakin löytyy:

Kuva



Hankkijan viljasiilo taitaa olla meikäläisen karttoja pelanneelle ennestäänkin tuttu:

Kuva



Sangen hienosti sprayattu sähkökoppi taas on uustuotantoa:

Kuva



Tässä näkymä louhokselle:

Kuva

Ja tässä näkymä louhokselta. Hiekkakasoja löytyy, mutta mitään triggereitä ei.

Kuva



Hevostilan tienoilta:

Kuva



Loimaan kuivuri:

Kuva



Toinen Loimaalla vastaan tullut kuivuri:

Kuva



Pysäkki ja lato kylältä:

Kuva



Kylältä:

Kuva



OP:

Kuva



Siinä pääpiirteet, joskaan ei sentään ihan kaikki. ;)

Pelillisesti tämä on taas sitä meikäläisen kartoille ominaista perushuttua:

-Paalit saa myytyä latoihin
-Heinää ei minnekään
-Viljan saa myytyä Hankkijan siilolle
-(vähintäänkin) Paikoitellen ruma
-Teidenpätkien kohdistuksissa on ainakin yhdessä kohdassa 'pien kämmi'
-Tiet näyttävät sumumoodin kanssa aamuisin oudoilta

LATAUSLINKKI: https://drive.google.com/file/d/0B5oJNj ... sp=sharing
Avatar
Verkku
Viestit: 7103
Liittynyt: 17.06.2011 18:46
Tämänhetkinen kaupunki:: kankaanpää
Kielet: suomi ja englanti
Multiplayer tunnuksesi?: Tunnuksesi?
Erikoisosaamiseni: Testaus
Paikkakunta: Kankaanpää, Lohikko

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja Verkku »

Muuten hyvä mut oikeen kukaan ei enää pelaa FS11. :D
Avatar
Matias
Viestit: 3603
Liittynyt: 24.10.2009 18:38
Tämänhetkinen kaupunki:: Masku
Kielet: Suomi, Englanti ja pikkasen Ruotsii
Erikoisosaamiseni: Modaaminen
Paikkakunta: Raisio

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja Matias »

Erittäin komian näköinen kartta! ;) Enää ei vaan tosin tule pelattua fs11 yhtään. Mut aina nää mapit silti kelpaa, näissä on sitä jotain! Vois vaikka koittaa miltä tää näyttäis jos koittais siirtää FS15.. :D
Kuva
#Kiljupönttö
Avatar
John Deere 2650
Viestit: 1076
Liittynyt: 03.05.2014 11:37
Tämänhetkinen kaupunki:: Hihhulismin keskus
Olen kiinnostunut: Naisista
Kielet: Suomi ja rälli-inglish
Multiplayer tunnuksesi?: Masa[FIN]
Erikoisosaamiseni: Pelaaminen
Paikkakunta: Pöytyä
Viesti:

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja John Deere 2650 »

Ottakaa tästä mallia fs 15 ja13 mappeihin. Eli niinku enemmän yksityiskohtia mapppeihin.
Kuva
"Turpa kiinni ja pelaa siellä!!!" -UJK Päävalmentaja
Hmm... https://z0r.de/625
Avatar
valtravalmet900
Viestit: 429
Liittynyt: 25.07.2010 15:28
Multiplayer tunnuksesi?: Tunnuksesi?
Erikoisosaamiseni: Testaus

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja valtravalmet900 »

Voishan tän laata, kun fs15 alkaa kyllästyttää niin vois taas fs11 fiilitellä ja tätä kokeilla. Hyvä, että joku tekee vielä fs11 mappejaki . ;)
Kuva
Finntrucker
Viestit: 304
Liittynyt: 04.08.2009 20:40

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja Finntrucker »

Jahas, jopas kartan pukkasi. Nytpä pääsee taaspelailemaan sen aikaa kunnes tuon uusimman farmisimun bugit on korjattu. Komea kartta jälleen kerran.
Wolfheart
Viestit: 260
Liittynyt: 14.02.2010 16:05

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja Wolfheart »

Onks noi uudet mitenkin paljon raskaampia kuin tää 11?
Avatar
Vikii
Viestit: 148
Liittynyt: 02.11.2014 14:45
Olen kiinnostunut: Naisista
Kielet: Suomi
Multiplayer tunnuksesi?: Vikii
Erikoisosaamiseni: Pelaaminen
Paikkakunta: Sitä ei moni tiiä

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja Vikii »

Ei ne kovin paljoa raskaampia ole. Ja jos siiryt tähän vaikka fs15 niin sitten saat kyllä tehä objekteja nimittäin nää sun objektit on aikaass nättejä! :)
Kuva
Ford miäs henkeen ja vereen!
Finntrucker
Viestit: 304
Liittynyt: 04.08.2009 20:40

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja Finntrucker »

ItseasiassaFS15 on aikalaillak evyempi kuin tämä 11, koska pystyn pelaamaan täysillägrafiikka-asetuksillailman pahempaa nykimistä, kuntaas tuota 11:sta pitää pitää kokoajan mediumila.
Maon^
Viestit: 4258
Liittynyt: 12.11.2012 18:40
Olen kiinnostunut: Naisista
Kielet: suomi ja englanti
Multiplayer tunnuksesi?: Maon Fin
Erikoisosaamiseni: Testaus
Paikkakunta: Nivala

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja Maon^ »

Wolfheart kirjoitti:Onks noi uudet mitenkin paljon raskaampia kuin tää 11?
Kevyempiä ne on ku 11. :D
Kuva
Voorumin kovin deutzimies. :iso:
jupe94
Viestit: 204
Liittynyt: 31.08.2009 15:45
Multiplayer tunnuksesi?: Tunnuksesi?
Erikoisosaamiseni: Testaus

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja jupe94 »

Onks siitä ohjetta jossain, että pystyyks näitä ls11 karttoja siirtään jotenki tohon fs15? Ois aika nättejä nää Wolfheartin mapit siinä pelissä :D
141
Viestit: 2470
Liittynyt: 15.10.2013 08:20
Tämänhetkinen kaupunki:: pälkäne
Olen kiinnostunut: Naisista
Kielet: suomi
Multiplayer tunnuksesi?: valtsu
Erikoisosaamiseni: Pelaaminen
Paikkakunta: pälkäne

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja 141 »

Kyllä nyt harmittaa kun tää ei oo fs15 Smoker
Avatar
Diesel Power
Viestit: 8714
Liittynyt: 12.08.2011 19:28
Multiplayer tunnuksesi?: Tunnuksesi?
Erikoisosaamiseni: Testaus
Paikkakunta: Sitä ei kovin moni tiiä, harva arvaa ja kaikille ei kerrota ;) .

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja Diesel Power »

Hitto, nyt puuttus enää se kateissa oleva pelilevy, niin pääsis pelaamaan. :D Helvetin komian näköstä jälkeä jälleen kerran Wolfheartilta!
Kuva
Made by: Jespa
Wolfheart
Viestit: 260
Liittynyt: 14.02.2010 16:05

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja Wolfheart »

Ai piru, uskaltaiskohan ottaa riskin ja testata noita tuoreempia... Toisaalta muisti mun koneessa ei ainakaan riitä tohon 15:sta. Mut mites muuten toi konepuoli esimerkiks ton 13 kanssa? Kun näytti että esimerkiks tohon 13 löytyy UK:sta todella heikosti mitään jos vertaa 11:sta. Mutta joo, parit objektit lienee tulossa jakoon ihan lähiaikoina; ainakin yksi autiotalo ja kännykkämasto, piti käydä oikein varta vasten vähän kuvailemassa... :D
Avatar
Riku97
Viestit: 284
Liittynyt: 05.01.2012 17:33
Multiplayer tunnuksesi?: Tunnuksesi?
Erikoisosaamiseni: Testaus

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja Riku97 »

Verkku kirjoitti:Muuten hyvä mut oikeen kukaan ei enää pelaa FS11. :D
Miks ei muka pelais esimerkiksi minä ainakin pelailen ja kiitokset tästä mapista. :kippis:
City^
Kunniakäyttäjä
Viestit: 4894
Liittynyt: 12.11.2009 11:52
Kielet: Suomi, Englanti ja Ruotsi.
Multiplayer tunnuksesi?: Tunnuksesi?
Erikoisosaamiseni: Karttaobjektit
Paikkakunta: Etelä-karjala

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja City^ »

Aiotko Wolfheart alkaa tekemään mappeja myös FS15?
On todella hyvän näkönen mappi kyllä. ;)
Avatar
Arska 247
Viestit: 377
Liittynyt: 17.12.2012 17:58
Olen kiinnostunut: Naisista
Kielet: Suomi, Englanti ja vähän Ruotsia
Multiplayer tunnuksesi?: Arska[FIN]
Erikoisosaamiseni: Kuvat ja videot
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja Arska 247 »

No nyt on :shock: . Latasin äskön ls11 tätä varte ja oli kyl sen arvosta. En tiedä tarttisko ruveta katteelee konvaus ohjeita tätä varte et sais ls15 :kippis:
141
Viestit: 2470
Liittynyt: 15.10.2013 08:20
Tämänhetkinen kaupunki:: pälkäne
Olen kiinnostunut: Naisista
Kielet: suomi
Multiplayer tunnuksesi?: valtsu
Erikoisosaamiseni: Pelaaminen
Paikkakunta: pälkäne

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja 141 »

Juuri tälläinen mapin pitää olla. ;)
Avatar
Matias
Viestit: 3603
Liittynyt: 24.10.2009 18:38
Tämänhetkinen kaupunki:: Masku
Kielet: Suomi, Englanti ja pikkasen Ruotsii
Erikoisosaamiseni: Modaaminen
Paikkakunta: Raisio

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja Matias »

Arska 247 kirjoitti:No nyt on :shock: . Latasin äskön ls11 tätä varte ja oli kyl sen arvosta. En tiedä tarttisko ruveta katteelee konvaus ohjeita tätä varte et sais ls15 :kippis:
Texturit rakennuksissa kusee sitten aika lailla..
Kuva
#Kiljupönttö
arska fs11
Viestit: 3325
Liittynyt: 19.05.2012 17:08
Tämänhetkinen kaupunki:: Kankaanpää
Paikkakunta: Erittäin lähellä ei mitään.
Viesti:

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja arska fs11 »

Hyvä kun on vielä ihmisiä jotka tekee mappei yhteentoista. Pääsee taas pitkästä aikaa pelaa sitäki.
Kuva

Suora putki on kaiken A ja O.
Avatar
TurB0 P3ur2
Viestit: 1345
Liittynyt: 23.02.2013 21:24
Tämänhetkinen kaupunki:: Tornio
Olen kiinnostunut: Naisista
Kielet: Suomi, Englanti
Multiplayer tunnuksesi?: Tunnuksesi?
Erikoisosaamiseni: Pelaaminen
Paikkakunta: John deeren cab

Re: ~ Hill Farm Blues eli Mäkisin ~

Viesti Kirjoittaja TurB0 P3ur2 »

En yleensä Suomi mapeista kiinnostu mut tää näyttää aika makosalta! :shock: Jos jostain löytäis 11:sta vielä ni vois koittaa ja kattoa. :) Kiitos!
Kuva
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kartat”